Vuoristoradan Jarrumiehet

VUORISTORADAN JARRUMIEHET ®

Opintomatka 2011 - It's London Baby

Vuoden 2011 Vuoristoradan Jarrumiehet ry:n opintomatka tehtiin Isoon-Britanniaan, Lontooseen ja Great Yarmouthiin 23.9. - 26.9. Mukana reissussa oli ennätykselliset 18 Jarrumiestä Lintsiltä ja yksi tanskalainen kollegamme. Matkaa oltiin odoteltu pitkin kesää innolla – olihan kyseessä Vuoristoradan 60-vuotta -juhlavuoden opintomatka. Ryhmämme vieraili matkan aikana Lontoossa eri nähtävyyksissä ja Great Yarmouthissa Pleasure Beach -huvipuistossa, josta löytyy jarrumiehellinen puuvuoristorata. Olemme koonneet herkullisimmat palat matkastamme alle.

Perjantai 23.9.

Matkamme starttasi Helsingin lentokentältä iltapäivällä, josta lensimme Lontooseen Gatwickiin. Heti Helsinki-Vantaalle saavuttuamme saimme kuulla, että lentomme tulisi myöhästymään parisen tuntia. Jarrumiehille ei kuitenkaan tuottanut vaikeuksia keksiä pelkälle odottelulle vaihtoehtoista ohjelmaa, ja niinpä suuntasimme yksin tuumin kartuttamaan erään lentokenttäravintolan kassaa. Viimein pääsimme matkaan kohti Lontoota ja opintomatkamme sai alkaa virallisesti.

Gatwickin lentokenttä sijaitsee noin puolen tunnin junamatkan päässä Lontoon keskustasta. Matkatoimikuntamme oli varannut junakuljetuksen ryhmällemme jo etukäteen, joten pääsimme sujuvasti Lontoon ytimeen lentoasemalta. Lontoossa tapasimme tanskalaisen jarrumiehen Larsin, joka liittyi seuraamme. Lennon myöhästymisestä johtuen ensimmäisen päivän ohjelmamme meni hieman sekaisin ja hotelliin majoittumisen jälkeen päätimme yksissä tuumin ainoastaan katsastaa hotellimme lähettyvillä olevia paikkoja. Hotelliamme vastapäätä sijaitsikin kuin tilauksesta pub, jonka nimi oli enteellinen, Three Stags eli jarrumieskielellä käännettynä ”Kolme Staagia” ;) Koska moni ryhmästämme oli ollut aamupäivän töissä ja matkamme Helsingistä Lontooseen oli venynyt noin kuuden tunnin mittaiseksi, suuntasimme illan päätteeksi hotellille odottamaan, mitä kaikkea Lontoolla oli seuraavana päivänä tarjota meille.

Lauantai 24.9.

Lauantaina ryhmämme jakautui päivän ajaksi kahtia. Osa ryhmästämme suuntasi katsomaan jalkapalloa ja osa kiertelemään Lontoota ostosten, ruoan ja juoman parissa.

Lontoon keskustaan suunnatessamme tutustuimme lähes kaikkiin niihin nähtävyyksiin, jotka jokaisen turistin kuuluisi ensimmäistä kertaa kaupungissa ollessaan nähdä. Kävelyreittimme kulki Big Benin ohi Buckinghamin palatsille, josta suuntasimme Green Parkin läpi Piccadilly Streetille ostoksille.

Ryhmämme jalkapallofanit suuntasivat puolestaan Emirates-stadionille Pohjois-Lontooseen, jossa pelattiin kyseisenä päivänä Arsenal-Bolton -ottelu. Matka stadionille taittui kätevästi metrolla ja stadionin lähimmäinen metropysäkki onkin Lontoon ainoa metropysäkki, joka on nimetty jalkapalloseuran mukaan – siis Arsenaliksi. Ottelu oli elämys todellinen elämys aidosta eurooppalaisesta jalkapallokulttuurista. Stadion täyttyi noin 60 000 jalkapallofanista ja matsin tunnelma oli käsinkosketeltavissa stadionilla. Hienon matsin kruunasi Arsenalin 3-0 kotivoitto. Ottelulla oli myös liityntä Suomeen, pelasihan Boltonin maalissa suomalainen Jussi Jääskeläinen. Ottelun loputtua ryhmämme jäsenet jäivät vielä hetkeksi fiilistelemään ottelun tunnelmaa ja hankkimaan Arsenalin fanituotteita stadionin myymälöistä.

Illalla ryhmämme kokoontui hotellin aulassa, josta lähdimme kohti London Eye -maailmanpyörää, johon olimme varanneet liput etukäteen. Maailmanpyörä sijaitsi aivan hotellimme läheisyydessä ja pian olimmekin Thamesjoen yläpuolella ihastelemassa Lontoota yövalaistuksessa. London Eye on 135 metriä korkea ja tuolla korkeudella se on maailman kolmanneksi korkein maailmanpyörä.

Erikoista London Eye:ssa suhteessa huvipuistojen maailmanpyöriin on se, että se liikkuu koko ajan, toisin sanoen sen kyytiin noustaan vauhdista. Liikkumisnopeus on kuitenkin suhteellisen hidas (0,9 km/h), ja yksi kierros sen kyydissä kesti noin puoli tuntia. Pyörässä on 32 gondolia, joihin kuhunkin mahtuu enintään 25 matkustajaa. Ryhmämme jäsenten mielestä London Eye -ajelu oli elämys, joka jokaisen Lontooseen matkaavan tulisi kokea.

Maailmanpyöräkierroksen jälkeen suuntasimme takaisin hotellille, sillä seuraavana päivänä meillä oli tiedossa matka Pleasure Beach -huvipuistoon ja sen puuvuoristoradan kyytiin. Hotellilla muutamalle ryhmän jäsenelle tuli kuitenkin idea lähteä katsomaan Lontoon yöelämää Sohon kaupunginosaan. Ei muuta kuin taksi alle ja pian olimmekin todistamassa, mitä monen meistä hokema ”It’s London Baby” todellakin merkitsi ;)

Sunnuntai 25.9.

Sunnuntaina kokoonnuimme aikaisin hotellilla ja suuntasimme Victorian asemalle, josta junamatkamme kohti Great Yarmouthia alkoi. Pisimpään valvoneet yövirkutkin olivat heränneet ja valmiina kokemaan Pleasure Beach -huvipuiston ainutlaatuisen puuvuoristoradan ja sen tunnelman. Matka Great Yarmouthiin kesti noin kolme tuntia sisältäen junanvaihdon. Matkan aikana keräsimme voimia huvipuistopäivää varten, joskin määränpäämme lähestyessä tunnelma ryhmämme keskuudessa alkoi nousta kattoon.

Great Yarmouth sijaitsee Ison-Britannian itärannikolla. Kaupungin toinen reuna rajoittuu hiekkarantaan, jonka pituus on yli viisi kilometriä. Tuon hiekkarannan päässä sijaitsee Pleasure Beach -huvipuisto. Rantakadun varressa on vierivieressä erilaisia huvipuistokohteita, kuten erilaisia pelisaleja, narunvetopaikkoja ja muun muassa Sea Life -merimaailma.

Saapuessamme puistoon huomasimme, että paikka vaikutti lähinnä tivolilta – ainakin Suomen mittakaavassa. Puiston laitteet olivat suurimmaksi osaksi lapsille tarkoitettuja ja osa niistä näytti jopa liikuteltavilta. Ainoastaan monorail, puiston ainoa vesilaite ja vuoristorata olivat pysyvästi rakennetun näköisiä. Puistossa oli suhteellisen hiljainen päivä, koska kesälomasesonki oli jo ohi. Sää kuitenkin suosi ryhmäämme ja lyhyet jonot takasivat sen, että jokainen ryhmämme jäsen sai käydä useasti puiston vuoristoradassa, joka oli nimetty yksinkertaisesti Rollercoasteriksi. Oppaaksemme vuoristoradalle saimme Pleasure Beachin toimitusjohtajan ja hänen apumiehensä.

Pleasure Beachin vuoristorata on avattu vuonna 1933 yleisölle. Alunperin rata rakennettiin Ranskassa vuonna 1928, josta se kuljetettiin puistoon ja pystytettiin sinne. Pleasure Beachin vuoristorata eroaa omasta Radastamme monin eri tavoin. Oikeastaan yhteistä radoille on se, että kummassakin radassa vain ensimmäisessä mäessä on vaunun ylösvetävä moottori, jonka jälkeen juna liikkuu jarrumiehen avustamana radalla, ja että kumpikin rata on tehty puusta. Pleasure Beachin radalla on pituutta noin 1,5 kilometriä ja yksi ajo kestää 2,5 minuuttia. Radan puuosat on piilotettu vanerin sisään, joten radan hienoa puuprofiilia ei voi nähdä kuin muutamassa kohdassa, jossa juna syöksyy tunneliin. Mielestämme kahdeksankymmentäluvun värein maalatut vaneriseinät pilasivat radan tunnelman täysin. Junan nopeus radalla riippuu jarrumiehestä; toisinaan jarrumiehet ajavat radan läpi ilman jarrutuksia. Radan huippunopeus on 73 km/h. Suurin eroavaisuus Lintsin Rataan jarrumiehen näkökulmasta on se, että Pleasure Beachin jarrumies istuu (ja myös ajaa istualtaan) junan keskellä. Tällöin jarrumieheltä ainakin meidän koetellun näkemyksen mukaan jää huomaamatta kaikki, mitä junan takaosassa tapahtuu.

Pleasure Beachin vuoristoradan junat olivat alunperin puurunkoisia – niin kuin Vuoristoradallakin. Junien rungot kuitenkin vaihdettiin sittemmin metallirunkoisiin versioihin. Junien jarrusysteemi eroaa Lintsin Vuoristoradan systeemistä: Kun meillä jarrukenkä jarruttaa vanerivahvisteiseen puupinkkaan radan sivussa, Pleasure Beachissa jarrukenkä jarruttaa suoraan radan kiskoihin nostaen samalla junaa ylös. Saimme kuulla, että jarrukengät kestävät Pleasure Beachilla noin kolme viikkoa, jonka jälkeen ne on vaihdettava. Linnanmäellä jarrukenkiä joudutaan vaihtamaan huomattavasti harvemmin.

Pleasure Beachin vuoristoradan pituus mahdollistaa sen, että radalla voi olla yhtä aikaa jopa viisi junaa käytössä, vaikka virallisesti junien maksimilukumäärä on kolme. Kuhunkin junaan mahtuu yhteensä 30 matkustajaa, joten ruuhkaisina päivinä radalla on enemmän kapasiteettia kuin Lintsin Vuoristoradalla. Radan turvalaitteina toimivat liikennevalot, joita jarrumiehet olivat velvollisia noudattamaan. Myös jarrumiesten katsekontakti toisiinsa on tärkeä turvallisuustekijä vuoristoradalla. Jarrumiehet kertoivat, että myös heillä junan mäkeen jääminen on mahdollista. Paikallisesta pullakahvisysteemistä emme sen sijaan kuulleet mitään.

Kun kierroksemme Pleasure Beachin vuoristoradalla päättyi, totesimme, ettei puistossa ollut ryhmällemme oikeastaan enempää tarjottavaa, ja päätimme suunnata takaisin juna-asemalle ottaen suunnan kohti Lontoota. Paluumatkalla junanvaihtomme vuoksi meille jäi parin tunnin verran aikaa tutustua pieneen Norwichin kaupunkiin, ja kerrata yhdessä Pleasure Beachin vuoristoradalla näkemäämme ja kokemaamme. Olimme illalla perillä Lontoossa ja reissusta väsynyt ryhmämme suunnisti suoraan hotellille, sillä seuraavana päivänä edessä oli opintomatkan viimeinen päivä ja paluu takaisin Suomeen.

Maanantai 26.9.

Viimeinen päivämme kului Lontoossa rennoissa merkeissä. Ryhmämme valtasi muutaman mukavan nurkkapöydän Pub Phoenixista aivan Lontoon keskustasta, ja osa ryhmästämme suunnisti vielä ostoksille viimeisen päivän kunniaksi. Kun viimein pääsimme paluulennolle kohti kotimaata, olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että matkamme oli jälleen kerran onnistunut. Ryhmämme oli nähnyt suuren osan Lontoosta, kenen mielitekona oli ollut tutustua englantilaiseen pub-kulttuuriin, kenen käydä ostamassa levyharvinaisuuksia levykaupoista tai muuten vain viettää laatuaikaa parhaassa mahdollisessa seurassa. Kaikkien yhteinen kiinnostuksen kohde – uusi jarrumiehellinen puuvuoristorata oli jälleen koettu ja sen kunniaksi otimme vielä kerran koneessa ”Sille!”.

Takaisin Opintomatkat-sivulle
Takaisin Etusivulle